maanantai, 13. helmikuuta 2012

Vähän jäissä, pienissä häissä

Viikonloppuna kulta tuli taas lomille ja sitä oliki sit taas menoa täynnä koko viikonloppu. Perjantaina oli siis sotilasvala, johon on en päässyt koska mulla oli tekstitaidon YO. Kirjotukset meni ihan hyvin ja lähin jo vähän 12 jälkeen sieltä kotiin. J pääs intistä kotiin vasta 16:45 ja vekaran bussi oli ABC:lla kuuden aikaan. Lähettiin saman tien anoppilaan mettän keskelle.

Lauantai aamuna oli hirvee häslinki kun valmistauduttiin lähtemään J:n enon häihin. Anoppi laitto mun tukan ja otettiin pienet eväsjuomat mukaan ennen kun lähettiin.

J  näytti hyvältä intin juhlapuvussa :) ♥ Häät oli tosi hienot. Siellä oli peräti kahet veitset ja haarukat ja livemusaa ja baari :D Loppuilta oli yhellä jos toisella meijän porukasta vähän hämärän peitossa.

Sunnuntaina tuli taas se perus ahdistus, meille molemmille. Viikonloput menee aina niin nopeesti. Heti aamulla kun herättiin niin J tuumas, että voi vittu enää 12 tuntia niin pitää lähteä takasin. Saatoin sen taas ABC:lle, tosin enää ei ollu niin kamalaa erota, kun tietää että ensiviikonloppuna taas nähdään. (On se intti helppoa nykyään)

Tänään taas on ollu ihan älyttömän hyvä päivä! Aamulla oli enkun YO-kuuntelu ja se meni paremmin ku odotin. Jaksoin keskittyä koko kuuntelun ajan ja tuntu siltä et ymmärsin ainakin yhen osan siitä ihan hyvin :D Kuuntelun jälkeen kävin safkaamassa ilmasiks koulussa ja kun olin syömässä niin outo numero soitti. Yleensä en jaksa vastata outoihin numeroihin huonossa paikassa mut täl kertaa vastasin. Ja kannatti. Mua pyydettiin ensviikoks töihin :) Ja tottai kai mä meen töihin kun ei mulla oo kouluakaan. Samalla hankin paremmat tsäänssit päästä kyseiseen paikkaan kesätöihin. Tänään mulla oli myös valokuvauskurssin eka tunti. Kurssi on onneks silleen vapaa, ettei tarvi pahemmin koulussa olla. Innostuin sitten siitä ja nyt onki projektina mustavalkoinen henkilökuva sekä kuvasarja.

Ainut huono asia tässä päivässä on varmaan sähkölasku 77 euroa. Mitähän ihmettä mä sille tekisin. Kelan pitäs maksaa J:n osuus siitä ja sossun puolet. Vaikeeks menee :D pitäsköhän vaa suosiolla maksaa ite. Tämmöstä siis tänään. 326 päivää jälellä.

Ps. En malta oottaa penkkareita!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti